Salaisuuksien metsä 6.12.2020

Itsenäisyyspäivänä retkeilyssä on aina oma hohtonsa. Itsenäisyys tarkoittaa minulle mm. luonnossa liikkumisen vapautta jokamiehenoikeuksien turvin. Se tarkoittaa myös isoa vastuuta liikkumisesta jonkun toisen mailla.

Viimeisen vuosikymmenen aikana luonnossa samoilusta on tullut arjen ehkä suurin voimanlähde. Kansallispuistojen ja luonnonsuojelun puolesta maksan mielelläni veroja, mutta jokamiehenoikeutta ei voi korvata millään.

Tässä aivan lähellä on metsä, jota on helppo lähestyä, mutta johon on hankala löytää. Lähestymisosuus kulkee tuttuja polkuja pitkin, mutta varsinaiseen metsään pääsemiseksi pitää kulkea tasan yhdestä ja tietystä kohtaa. Muuten saattaa harhautua kokonaan.

Tällä metsällä ei ole varmaankaan merkitystä kenellekään muulle. Tuskin omistajallekaan tässä merkityksessä. Meille sillä on ja kiitos jokamiehenoikeuden pääsemme siitä myös nauttimaan. Jonkun yön jälkeen tämäkin metsä on kaadettu ja meidän on aika etsiä uusi salaisuuksien metsä.

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Jos tämä teksti ei avautunut sinulle, niin ei syytä huoleen. :)

Ensin mennään hakkuuaukon laitaa.
Ferdikin ihmettelee, että mihin ihmeeseen tässä ollaan menossa?
Tässä meni ennen polku, nyt pitää löytää vain sopiva kulku-ura.
Ehdottomasti vaikein kohta koko matkalla, periaattessa tässä on polku.
Tässä kohtaa näyttää, että polku päättyy, mutta kyykistymällä hieman huomaa, että se jatkuukin.
Olemme perillä.
On eväiden aika, salaisuuksien metsässä.

Sijainti: Salaisuus.

Lumeton Pyhätunturi

No ei ihan, mutta melkein. Ollaan käyty jo useampana vuotena Lapissa heti alkutalven lumilla. Niin tänäkin vuonna. Matkakohteeksi valikoitui Pyhätunturi. Perille pääsee yhdessä päivässä, ilman väliyöpymisiä, eikä ajomatka ole kuin 850 km. :)

Yritettiin pelata varman päälle ja siirrettiin reissun ajankohtaa parilla viikolla eteenpäin. Nyt oli siis kyse itsenäisyyspäiväviikosta – silloinhan lunta on varmasti jo paljon. Aikaisempina vuosina lumitilanne aiheutti jännitystä vain 2016, jolloin lumi tuli Ylläkselle käytännössä viikkoa ennen reissua.

Nyt tilanne oli toinen. Lunta ei ollut juuri nimeksikään. Mutta minkäs sille voi, on vain sopeuduttava. Ehdotukseni pyörien mukaan ottamisesta hylättiin, mutta muuten varauduttiin enemmän jalkapelissä kulkemiseen kuin hiihtämiseen. Liukulumikengät eli meiän sukset oli toki mukana nekin.

Soutajan valloitus.
Soutajan rinteessäkin lunta on vain nimeksi.
Kohti huippua.
Vähän vielä tarvitsee lunta hiihtämiseen. :D
Siellä on, pohjoinen.
Isokurun maisemia.
Jalan kohti Noitatunturia.
Valoa on tarjolla vain hetkeksi.
Muistutus.
Tiimimme nousee kohti Noitatunturin huippua.
Jussi, tunturin valloittaja.
Saimme palautetta reitin vaativuudesta.
Nooh…ei kai tuo niin vakavaa ole.
Loppuviikosta lunta oli jo vähän enemmän.
Suolla valoa ja lunta on sopivasti.
Lintutorni Tunturiaavan luontopolulla.
Tunturiaavan luontopolulla.
Talven taikaa.
Rauhallista on.
Pitkän tauon jälkeen tuli todella hyvä mieli, kun sai istahtaa päivätuvan penkille ja syödä eväitä kaikessa rauhassa.