Lammassaaren pitkospuilla

Joskus maalaisetkin päätyvät syystä tai toisesta kaupunkiin, loman tai jonkun muun merkittävän syyn vuoksi. Harvemmin huvin vuoksi, mutta sitäkin joskus. Tämän vuoden tammikuu pyörähti käyntiin Annan neulemiitillä Helsingissä.

Sillä välin kun toinen meistä viettää lauantaipäivän neulemiitissä, päätän lähteä testaamaan uutta Länsimetroa ja katsomaan uutta kameraa. Lopulta toteutin vain ensimmäisen ja päädyin kävelemään lähes 20 kilometriä Helsingin maisemissa. Enemmän tai vähemmän hienoa luontoa ihmetellen. Niin ja tietenkin aurinkoa :)

Sunnuntain retkikohteeksi valikoitu pitkäaikainen haave. Päästä kävelemään kevätauringossa Lammassaaren pitkospuita. Kevät ei ihan vielä ole, mutta aurinko ja lähes lumeton Helsinki mahdollistivat tämänkin haaveen täyttymisen. Hyvin keväinen fiilis.

Melkein parasta tässä matkassa oli kuitenkin se, että hyvin harva tiesi, että matkustamme mihinkään. Tällaisena aikana se tuntuu suorastaan juhlalta.

Joskus harvoin ollaan kaupunkilaisia mekin.

Särkiniemi, Lauttasaari.

Särkiniemi, Lauttasaari.

Särkiniemi, Lauttasaari.

Historian havinaa, Myllykallio, Lauttasaari.

Näkymiä Lauttasaaren lintutornista.

Lauantaina aurinko ei tämän pidemmälle päässyt, Munkkiniemi.

Tässä näkymässä on jotain, Munkkiniemi.

Suomenlinna melkein jäättömän meren takana.

Tyytyväinen neuloja.

Lauantai-ilta, mutta tuntui, että oltiin lähes kahdestaan liikenteessä.

Kohti aamukahvia, Tähtitorninvuori.

Aurinko, toiseksi paras ystävämme.

Tammikuinen Helsinki.

Maistuvan kahvin jälkeen alkaa hymyilyttää.

Kohti Lammassaarta.

Lammassaaren pitkospuilla.

”Talviaamussa, vaeltaa, Lammassaareen pitkospuin…”

Lammassaaren lintutornissa.

Pohjolan Pirtti, Lammassaari.

Pornaistenniemen lintutornissa.

Anna mennä Anna

Meille, joilla ei ole varaa, mahdollisuutta tai muuten vaan halua mennä hiihtolomalla mihinkään (tai sitä lomaa ei ole), tarjoaa takametsäily mahtavia luontokokemuksia ympäri vuoden. Aliarvostettu lähiluonto saa yleensä vähän jos mitään arvostusta. Meille Annan kanssa takametsät on kaikkein tärkeintä luontoa. Ei tartte ajaa mihinkään, eikä valmistautua. Sen kun keittää mehut pulloon, voitelee eväsleivät ja ulos. Suksin, jalan, lumikengin. Tällä lumimäärällä liikkuminen on enemmän halusta kuin varusteista kiinni. Keväthangilla on tuoreita jälkiä niin hirvistä, ketuista, peuroista, jäniksistä kuin pienemmistäkin eläjistä. Ja linnuista tietenkin. Ei tietysti sovi kaikille. Varsinkin jos olet totinen tai sinulle tärkeää mitä muut ajattelee. Jos nämä piirteet eivät ole sinun, niin en näe muuta estettä. Eikun ulos vaan; nukkua ja ruokailla voi huokeasti ihan kotona.

 

Mennään siitä mistä halutaan.

Eilisten hirvien jälkiä ihmettelemässä.

Hirvien menosuuntana on kevät.

Etiäpäin.

Anna suunnittelee hakkuuaukon ylitystä.

Takametsän taikaa.

Talousmetsäkö ei voi olla kaunis?

Kevättalvea parraimmillaan.

Ryhmä Rämää meinaa hymyilyttää tää touhu.

Tässä kohtaa mietin, että tätä yritetään niin monen toimesta muutaa tuotteeksi ja kuitenkaan se ei onnistu. Ei sieltä käsin, ei koskaan.

Excuse Me but I am enjoying. Do not disturb me :)

Peltoa, mehtää, aurinkoa ja lunta. Mitäpä sitä muuta?

Taivas peittyy kevään tuloon, vesisade, tervetuloa!

Kuivan syksyn hyödyn huomaa näin ojan ylityksessä.

Reipas hiihtäjärouva Savitaipaleelta.

Retken pääkohde. Lato siellä jossain.

Tärkeä. Tärkeämpi. Eväät.

Auringon patinoimaa latoa.

Kevään kaipuu on jo kova, mutta onhan se hienoa tämäkin.