Mitalihiihto

Kristan hienon mitalihiihdon päätteeksi ja ennen laskiaispullia päätettiin lähteä pitkästä aikaa perinteiselle metsähiihtolenkille, perinteisin suksin. Blogitarinoiden perusteella edellisestä kerrasta on jo kolme vuotta. Muutamana edellisenä talvena lunta on ollut sen verran vähän, että metsälenkit ovat jääneet kokonaan väliin.

Näillä kansanhiihtoladuilla ei ole ruuhkaa. Tälläkään kertaa ei nähty ketään muuta. Metsässä lunta oli juuri ja juuri riittävästi, pelloilla paikoin runsaastikin. Tällaisella ilmalla ja tähän aikaan vuodesta metsäretki palkitsee. Kevään merkkejä etsitään ja kuunnellaan, mutta ihan oikean talven merkki on se, ettei niitä helposti löydä. Osan tunnelmasta voi yrittää vangita kuviin, suurinta osaa ei.

Ei kun menoks.

Penan tutut terveiset heti alkumatkasta.

Lunta on riittävästi, mutta ei liikaa.

Kansanhiihtolatu tarjoaa jotain mitä pururadalta ei saa.

Historian havinaa.

Suksivalintana on voiteluvapaa pitopohjasuksi.

Sports Tracker.

Vaativa lasku, joka myös osoittautui vaativaksi :D

Lähdelampi.

Helmikuinen metsä on parhaimmillaan.

Metsänvartija.

Kääntöpiste Vainikkalan metsästysmajalla.

Lemillä kaikki on mahdollista.

Matka jatkuu taas.

Paluumatkan maisemat alkavat heti nousulla.

Vesille venosen mieli

Kateltiin, että tässä olis hyvä paikka talolle :)

Hiihtäjähirmut saapuvat melkein loppusuoralle.

Tasatyöntörata.

Ympyrä sulkeutuu – taas ollaan monta muistoa rikkaampia.

 

Anna mennä Anna

Meille, joilla ei ole varaa, mahdollisuutta tai muuten vaan halua mennä hiihtolomalla mihinkään (tai sitä lomaa ei ole), tarjoaa takametsäily mahtavia luontokokemuksia ympäri vuoden. Aliarvostettu lähiluonto saa yleensä vähän jos mitään arvostusta. Meille Annan kanssa takametsät on kaikkein tärkeintä luontoa. Ei tartte ajaa mihinkään, eikä valmistautua. Sen kun keittää mehut pulloon, voitelee eväsleivät ja ulos. Suksin, jalan, lumikengin. Tällä lumimäärällä liikkuminen on enemmän halusta kuin varusteista kiinni. Keväthangilla on tuoreita jälkiä niin hirvistä, ketuista, peuroista, jäniksistä kuin pienemmistäkin eläjistä. Ja linnuista tietenkin. Ei tietysti sovi kaikille. Varsinkin jos olet totinen tai sinulle tärkeää mitä muut ajattelee. Jos nämä piirteet eivät ole sinun, niin en näe muuta estettä. Eikun ulos vaan; nukkua ja ruokailla voi huokeasti ihan kotona.

 

Mennään siitä mistä halutaan.

Eilisten hirvien jälkiä ihmettelemässä.

Hirvien menosuuntana on kevät.

Etiäpäin.

Anna suunnittelee hakkuuaukon ylitystä.

Takametsän taikaa.

Talousmetsäkö ei voi olla kaunis?

Kevättalvea parraimmillaan.

Ryhmä Rämää meinaa hymyilyttää tää touhu.

Tässä kohtaa mietin, että tätä yritetään niin monen toimesta muutaa tuotteeksi ja kuitenkaan se ei onnistu. Ei sieltä käsin, ei koskaan.

Excuse Me but I am enjoying. Do not disturb me :)

Peltoa, mehtää, aurinkoa ja lunta. Mitäpä sitä muuta?

Taivas peittyy kevään tuloon, vesisade, tervetuloa!

Kuivan syksyn hyödyn huomaa näin ojan ylityksessä.

Reipas hiihtäjärouva Savitaipaleelta.

Retken pääkohde. Lato siellä jossain.

Tärkeä. Tärkeämpi. Eväät.

Auringon patinoimaa latoa.

Kevään kaipuu on jo kova, mutta onhan se hienoa tämäkin.

Aurinkovuosi

Tänään oli talvipäivänseisaus. Auringon uusi vuosi alkoi siis juurikin tänään ja sen kunniaksi suuntasimme työpäivän jälkeen pimeään metsään eväsretkelle. Idea tuli mieleen kai joskus viikonloppuna tai maanantaina. Hyvä idea olikin. En muistanutkaan miten hienoja paikkoja meillä on vain kymmenisen kilometriä kotoa.

Eväät maistuivat hyvälle tutulla laavulla, jossa ei kuitenkaan ole käyty ikuisuuksiin. Samasta laavusta on ehkä mainittu aiemminkin, kun luultiin sen tulleen hävitetyksi. Anna on tottuneempi liikkuja pimeässä metsässä. Miusta se oli kovin jännittävää, kun en ole kotimetsien ulkopuolella pitkään aikaan pimeässä kulkenut. Enkä oikein sielläkään. Metsä on ihmeellinen paikka. Ja aivan erityisesti se on sitä näin hienona päivänä. Joulustressiä ei meille ole muutenkaan, mutta tuolla tuulen huminassa vähäisetkin ajatukset hävisivät päästä. Ainut häiritsevä piirre ole älypuhelimen vaivaannuttava mukana olo. Se ei kuulu metsään, eikä retkelle. Ainakaan miun mielestä.