Koloveden kansallispuisto 7.6.2020

Tänä aamuna ensimmäinen ajatus kahvia nauttiessa oli, että tänään haluan nähdä vaaroja. Tarvitsee nähdä vaaroja ja mäkiä. Siitä se ajatus sitten lähti. Eilen todettiin ei-mitään kierroksella, ettei todellakaan haluta mihinkään tunnettuun retkikohteeseen eikä varsinkaan kansallispuistoon.

Tänä aamuna istutaan autossa, menossa kohti Puumalaa ja sieltä kohti Koloveden kansallispuistoa. Anna ei taaskaan tiedä mihin ollaan menossa, mutta tyytyväisesti lähtee mukaan. Itselläni kytee ajatus vaarojen näkemisestä, mutta lopulta jätän sen seuraavaan kertaan.

Minulla on ollut mielikuva, että Linnansaaren ja Koloveden kansallispuistot ovat paikkoja, joissa tarvitaan joku vedessä kulkeva väline. Tämähän ei pitänyt lainkaan paikkansa, vaan löysin Kolovedeltä Nahkiaissalon luontopolun, johon pääsee mantereelta. Sinne siis.

Matkalla piipahdettiin Puumalan Pistohiekan rannalla taukoilemassa. Kesäkuinen etelätuuli oli kuitenkin niin kova, että se teki taukoilusta nopeasti hyytävää ja lopun. Savonlinnan ja Enonkosken kautta päädyttiin Hanhivirran lossiylityksen jälkeen lähtöpaikalle. Vain muutama auto oli täällä parkissa, loistavaa.

Nahkiaissalon luontopolun pituudeksi ilmoitetaan 3,3 km, mutta meille tuli matkaa melkein kilometrin enemmän. Polku ei ole ihan helppokulkuista, mutta rauhallisesti kun kulkee, niin hyvin pärjättiin. Pian oltiinkiin jo Saimaan rannalla. Polun varrella on ainakin kaksi nuotiopaikkaa. Niiden jälkeen polkuu nousee yli 150 metriin mpy. Huikeat näkymät, vaikka puustoa onkin runsaasti edessä. Takaisin parkkipaikalle mennään vanhalta vaikuttavan metsän läpi, jossa on paljon polulle kaatuneita puita, jotka lisäävät vanhan vaikutelmaa.

Takaisin parkkipaikalle päästyämme autoja on jo yli tuplaten lähtöön verrattuna. Äkkiä pois ja etsimään jäätelöä Heinävedeltä. Vaarat jäi näkemättä, mutta taas on yhden meille uuden kansallispuiston kulma valoitettu. Kiva retki!

Hanhivirran yli mennään vieläkin lossilla.
Opasteet on hyvät, eikä eksymisen vaaraa ole.
Iloiset retkeilijät – tänne ei muuten tuuli satu ihan niin kovin kuin Puumalassa.
Saimaan rannalla – ei näy norppia.
Evästaukoa nuotiopaikalla ilman tulta.
Tankanneena onkin hyvä nousta korkeuksiin.
Melkoisia puita täällä ja niiden jäänteitä.
Ihan ei Ferdi yletä hyppäämään päälle – mieli varmasti tekee.

Sijainti: Nahkiaissalon luontopolku, Koloveden kansallispuisto, Savonranta.

ETRS89 (~WGS84)
62° 12.9287′, 28° 55.3519′

Tammimäki ja Leivonmäen kansallispuisto 23.3.2020

Vuorimailla kun ollaan, niin jostain luin, että melko lähellä olisi Etelä-Suomen tai eteläisen Keski-Suomen korkein mäki. Tammimäki kohoaa 243 metriä mpy ja huipulla pitäisi olla näkötorni, josta avautuu hienot näkymät ympäröivään maastoon. Kaiken tämän lisäksi Tammimäen naapurissa on Leivonmäen kansallispuisto, jossa ollaan käyty aikaisemmin kesäaikaan. Sinne siis.

Tammimäki löytyikin melko helposti ja tie vie huipulle asti. Näkötorni oli paikallaan, mutta ympäröivän puuston kasvu oli syönyt melkoisesti näköaloja. Vierailun arvoinen paikka silti.

Leivonmäen kansallispuistossa kohteeksi valikoitui Kirveslammen kierros 1,7 km ja vielä päälle Luupään lenkki 2,2 km. Kirveslampi oli tuttu paikka, Luupään lenkki meille ihan uusi. Kansallispuistossakaan ei ollut ruuhkaa, polut olivat melko jäisiä ja liikkuminen ei ollut ihan helppoa. Sää suosi meitä tänäänkin, kevättä oli ilmassa runsaasti.

Ihan tosissaan sai kiivetä torniin, viimeisin osuus on aika jyrkkä.
Ferdi joutui odottamaan alhalla.
Maisemien ihailua Tammimäellä.
Karpalo, viime vuoden satoa.
Aurinkoista on, niin aurinkoista, ettei kuvat meinaa onnistua.
Kirveslammen kierrokselta löytyy hieno lintutorni.
Ferdilläkin tekee mieli kiivetä torniin, mutta tämän pidemmälle ei ole tulemista.
Talvi kohtaa kevään.
Pöytä on ihan tyhjä – missäs meidän eväät on?
Luupään kierroksella näyttää maisemat kovin kotoisilta.

Sijainti:

Tammimäki, Joutsa

ETRS89 (~WGS84)
61° 50.1265′, 25° 59.7071′

Leivonmäen kansallispuisto, Kirveslammen kierros, Luupään lenkki

ETRS89 (~WGS84)
61° 53.3597′, 26° 00.9997′

Lumeton Pyhätunturi

No ei ihan, mutta melkein. Ollaan käyty jo useampana vuotena Lapissa heti alkutalven lumilla. Niin tänäkin vuonna. Matkakohteeksi valikoitui Pyhätunturi. Perille pääsee yhdessä päivässä, ilman väliyöpymisiä, eikä ajomatka ole kuin 850 km. :)

Yritettiin pelata varman päälle ja siirrettiin reissun ajankohtaa parilla viikolla eteenpäin. Nyt oli siis kyse itsenäisyyspäiväviikosta – silloinhan lunta on varmasti jo paljon. Aikaisempina vuosina lumitilanne aiheutti jännitystä vain 2016, jolloin lumi tuli Ylläkselle käytännössä viikkoa ennen reissua.

Nyt tilanne oli toinen. Lunta ei ollut juuri nimeksikään. Mutta minkäs sille voi, on vain sopeuduttava. Ehdotukseni pyörien mukaan ottamisesta hylättiin, mutta muuten varauduttiin enemmän jalkapelissä kulkemiseen kuin hiihtämiseen. Liukulumikengät eli meiän sukset oli toki mukana nekin.

Soutajan valloitus.
Soutajan rinteessäkin lunta on vain nimeksi.
Kohti huippua.
Vähän vielä tarvitsee lunta hiihtämiseen. :D
Siellä on, pohjoinen.
Isokurun maisemia.
Jalan kohti Noitatunturia.
Valoa on tarjolla vain hetkeksi.
Muistutus.
Tiimimme nousee kohti Noitatunturin huippua.
Jussi, tunturin valloittaja.
Saimme palautetta reitin vaativuudesta.
Nooh…ei kai tuo niin vakavaa ole.
Loppuviikosta lunta oli jo vähän enemmän.
Suolla valoa ja lunta on sopivasti.
Lintutorni Tunturiaavan luontopolulla.
Tunturiaavan luontopolulla.
Talven taikaa.
Rauhallista on.
Pitkän tauon jälkeen tuli todella hyvä mieli, kun sai istahtaa päivätuvan penkille ja syödä eväitä kaikessa rauhassa.