Synttärijuhlaa

Blogimme täyttää tänään jo kahdeksan. Juhlapäivän kunniaksi käytiin hiihtelemässä pimeässä metsässä lumipyryn vauhdittamana. Voisi siis sanoa osuvasti, että vietimme juhlaa arjessa, meiän metsässä. Hankimme alkuviikosta nuotiopuut kuten myös raikkaan pikkulapion nuotiopaikan putsaukseen. Mieli veti kuitenkin ladulle. Ja siitähän tässä lopulta on kysymys. Mennä mihin mieli vie.

137 aikaisemmin kirjoitettuun tarinaan on upotettu näitä mielitekoja. Joskus on eksytty tältä tieltä, mutta nyt tuntuu taas siltä, että oikea reitti on löytynyt. Polkuahan siinä ei tarvitse olla, se vain tuntuu oikealta.

Synttärikahvien lomassa kirjailtiin haaveita tälle vuodelle. Osasta on puhuttu pitkään, osa on uudempia. Annan listalle päätyi joululahjamme metsäkohde, minun listalle luetun Iijoki-sarjan maisemat.

 

Saas nähdä mihin mennään ja täydentyykö lista kohteilla, joista ei vielä tiedetä mitään. Yhdeksäs vuosi alkaa kuitekin hyvin talvisena.

Mäenlaskua, tyyli vapaa

Niin huoleton, tuo leikki on ja aivan verraton..

Lähimetsissä on juuri sen verran lunta, että meidän umpihankisuksilla tai liukulumikengillä on mahdollista liikkua hiihtäen. Meillä päin hiihdetään kotipihasta suoraan metsään ja siitähän se idea sitten lähti. Anna lupasi viedä minut laskemaan mäkeä ja sehän myös tehtiin. Elämäänsä voi elää niin monella tapaa, meillä on tällainen tapa.

Latu menee siitä mihin sen tekee.

Lähimetsässä on taikaa ja tunnelmaa.

Korppia kuunnellaan. Ja mikäs on kuunnellessa, kun metsämiehen kaulaa lämmittää uusi kauluri.

Annan esimerkkisuoritus. Eikun perässä…

Kaikki hyvin, kukaan paitsi Anna, ei nähnyt.

Aurinko :)

Hiljakseen satelee lunta ja samalla aurinko yrittää esiin. Keskitalvi.

Onnistunut mallisuoritus tässä:

Lammassaaren pitkospuilla

Joskus maalaisetkin päätyvät syystä tai toisesta kaupunkiin, loman tai jonkun muun merkittävän syyn vuoksi. Harvemmin huvin vuoksi, mutta sitäkin joskus. Tämän vuoden tammikuu pyörähti käyntiin Annan neulemiitillä Helsingissä.

Sillä välin kun toinen meistä viettää lauantaipäivän neulemiitissä, päätän lähteä testaamaan uutta Länsimetroa ja katsomaan uutta kameraa. Lopulta toteutin vain ensimmäisen ja päädyin kävelemään lähes 20 kilometriä Helsingin maisemissa. Enemmän tai vähemmän hienoa luontoa ihmetellen. Niin ja tietenkin aurinkoa :)

Sunnuntain retkikohteeksi valikoitu pitkäaikainen haave. Päästä kävelemään kevätauringossa Lammassaaren pitkospuita. Kevät ei ihan vielä ole, mutta aurinko ja lähes lumeton Helsinki mahdollistivat tämänkin haaveen täyttymisen. Hyvin keväinen fiilis.

Melkein parasta tässä matkassa oli kuitenkin se, että hyvin harva tiesi, että matkustamme mihinkään. Tällaisena aikana se tuntuu suorastaan juhlalta.

Joskus harvoin ollaan kaupunkilaisia mekin.

Särkiniemi, Lauttasaari.

Särkiniemi, Lauttasaari.

Särkiniemi, Lauttasaari.

Historian havinaa, Myllykallio, Lauttasaari.

Näkymiä Lauttasaaren lintutornista.

Lauantaina aurinko ei tämän pidemmälle päässyt, Munkkiniemi.

Tässä näkymässä on jotain, Munkkiniemi.

Suomenlinna melkein jäättömän meren takana.

Tyytyväinen neuloja.

Lauantai-ilta, mutta tuntui, että oltiin lähes kahdestaan liikenteessä.

Kohti aamukahvia, Tähtitorninvuori.

Aurinko, toiseksi paras ystävämme.

Tammikuinen Helsinki.

Maistuvan kahvin jälkeen alkaa hymyilyttää.

Kohti Lammassaarta.

Lammassaaren pitkospuilla.

“Talviaamussa, vaeltaa, Lammassaareen pitkospuin…”

Lammassaaren lintutornissa.

Pohjolan Pirtti, Lammassaari.

Pornaistenniemen lintutornissa.