Suksilla metsään 6.1.2021

Rikkinäiset viikot päättyvät loppiaiseen, mutta loppiainen on erinomainen retkipäivä.

Anna oli käynyt jo kerran hiihtelemässä liukulumikengillä, mutta nyt oli ensimmäisen yhteisen suksiretken aika. Luntahan on vielä melko vähän, joten siksi valittiin maasto, jossa hiihdetään mustikka- ja puolukkavarpujen päällä. Niistä on suksien pohjille lopulta vain vähän harmia.

Auto jätettiin tutun uimarannan parkkipaikalle. Suksittiin suoraan metsään ja seurailtiin Jääkauden jäljet-retkeilyreitin yhtä osaa. Polulla oli pääosin ihan hyvä kulkea, vaikka loppupäässä korkeuserot ovat ainakin miun taidoille liikaa.

Kuolimon rannalla on vanha laavu, joka ei liene enää käytössä. Käydään siellä aina silloin tällöin, yleensä juomassa jotain lämmintä ja syömässä eväitä. Kaarroimme sinne myös nyt. Melkein tunnin hiihtämisen jälkeen eväät jo maistuivat. Paluumatka tehtiin melkein samoja jälkiä pitkin.

En muistanutkaan miten rankka laji tämä on, matkaa tuli vain 2,6 kilometriä, mutta aikaa meni melkein 1,5 tuntia. Voimat hupenivat myös hyvin tyylikkäästi, liekö jouluväsymystä vai mikä oli? :) Hauska retki tämä oli silti. Jos lunta tulisi 10-15 cm enemmän, niin retkeilyä liukulumikengin voisi laajentaa.

Anna tekee latua. Ei mennä ihan helpointa reittiä.
Ferdi on oppinut palkkionmetsästäjäksi.
Täältä tullaan!
Taukopaikalla sukset pystyyn.
Vanhalla laavulla on hyvä evästää.
Kuolimon ranta alkaa olla jo jäässä.

Sijainti: Viktorinranta, Savitaipale.

ETRS89 (~WGS84)

61° 12,54038′, 27° 36,65361′

Vihdoinkin Riisitunturissa

Joskus kevätlomat tai lomat muutenkin meni niin, että meillä oli 15 kohdetta, joissa kaikissa piti ehtiä käydä. Tällä kevätlomalla niitä oli vain yksi. Riisitunturi on meille erityisen tärkeä – se on ollut sitä häämatkastamme lähtien eli melkein kymmenen vuoden ajan. Sää suosi ja meno oli sen mukaista. Varusteena oli iloisen lomamielen lisäksi OAC:n liukulumikengät ja riittävästi evästä. Tällä kertaa kuvatekstejä ei tarvita.