Suksilla metsään 6.1.2021

Rikkinäiset viikot päättyvät loppiaiseen, mutta loppiainen on erinomainen retkipäivä.

Anna oli käynyt jo kerran hiihtelemässä liukulumikengillä, mutta nyt oli ensimmäisen yhteisen suksiretken aika. Luntahan on vielä melko vähän, joten siksi valittiin maasto, jossa hiihdetään mustikka- ja puolukkavarpujen päällä. Niistä on suksien pohjille lopulta vain vähän harmia.

Auto jätettiin tutun uimarannan parkkipaikalle. Suksittiin suoraan metsään ja seurailtiin Jääkauden jäljet-retkeilyreitin yhtä osaa. Polulla oli pääosin ihan hyvä kulkea, vaikka loppupäässä korkeuserot ovat ainakin miun taidoille liikaa.

Kuolimon rannalla on vanha laavu, joka ei liene enää käytössä. Käydään siellä aina silloin tällöin, yleensä juomassa jotain lämmintä ja syömässä eväitä. Kaarroimme sinne myös nyt. Melkein tunnin hiihtämisen jälkeen eväät jo maistuivat. Paluumatka tehtiin melkein samoja jälkiä pitkin.

En muistanutkaan miten rankka laji tämä on, matkaa tuli vain 2,6 kilometriä, mutta aikaa meni melkein 1,5 tuntia. Voimat hupenivat myös hyvin tyylikkäästi, liekö jouluväsymystä vai mikä oli? :) Hauska retki tämä oli silti. Jos lunta tulisi 10-15 cm enemmän, niin retkeilyä liukulumikengin voisi laajentaa.

Anna tekee latua. Ei mennä ihan helpointa reittiä.
Ferdi on oppinut palkkionmetsästäjäksi.
Täältä tullaan!
Taukopaikalla sukset pystyyn.
Vanhalla laavulla on hyvä evästää.
Kuolimon ranta alkaa olla jo jäässä.

Sijainti: Viktorinranta, Savitaipale.

ETRS89 (~WGS84)

61° 12,54038′, 27° 36,65361′

Suppismetsässä 22.11.2020

Tovi on taas vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Paluumatka Lapista meni hyvin. Sen jälkeen ollaan ulkoiltu normaaliin tapaan ja retkeiltykin vähän. Tänä sunnuntaina päätettiin, että nyt on taas eväsretken aika. Tässä välissä ehti olla mm. Kooiker-perheen pikkujoulut samassa paikassa kuin viime vuonna.

Meillä on perinteinen suppilovahveropaikka tässä ihan lähellä. Tänä vuonna sieniä oli puhdistettu ja pakastettu jo riittävästi, joten mitään suurta hinkua suuriin sienisaaliisiin ei ollut. Paitsi tietysti jos sattuu sieniapajalle päätymään, minkäs sille sitten enää voi?

Suppismetsästä palattiin nuotion ääreen ja nautiskeltiin lumettoman marraskuun aurinkoisesta päivästä. Kuten muutama kirjoitus sitten tuli todettua, valo on tähän aikaan vuodesta ihan erilaista. Tulipahan käytettyä pitkästä aikaa myös trangiaa, kun keiteltiin sillä vettä. Maksalaatikkoaskista tehty tuulensuoja toimi kohtuu hyvin, mutta oli aivan liian pieni. Pitää siis syödä lisää tätä herkkua.

Marraskuinen aamutunnelma Kuolimon rannalla.
Jääkauden jälkiä pitkin kuljetaan.
Talvesta ei ole vielä tietoakaan.
Joku yöpyi vielä rannassa matkailuautossa, näytti aika mukavalta touhulta.
“Mie löysin!”
“Mitäs työ sit syötte?”
Virallinen valvoja työssään.
Virallinen sienien putsaaja vasta valmistautuu työhön.

Sijainti: Nuotiopaikka, Viktorinranta, Savitaipale.

ETRS89 (~WGS84)

61° 12,54038′, 27° 36,65361′