Kirventeenjärvi 6.6.2020

Vihdoin on kesäkuu. Tuntuu, että tämä kevät on mennyt samalla todella nopeasti ja hitaasti. Kesäkuu tuo kuitenkin mukanaan paitsi itikat niin fiiliksen, että kohta pääsee huilaamaan.

Nyt kun retkeily ja luonnossa liikkuminen on pop, niin meidät se pitää pois varsinaisista kohteista. Onneksi Suomessa on paljon unohdettuja kohteita ja sitten näitä, jotka eivät ole kohteita ollenkaan. Meillä on tapana katsoa kartasta joku mielenkiintoiselta näyttävä paikka ja mennä sinne. Joskus siellä on jotain mielenkiintoista, joskus taas ei. Sillä ei ole oikeastaan ole väliä, sittenpähän on käyty siinäkin paikassa.

Näin kesäkuisena lauantaina on hyvää aikaa valita juuri tuollainen kohde. Lemin kunnan pohjoisosissa on kartassa mielenkiintoinen alue, joka on ympäristöään korkeammalla (minulle ylänkö) ja sisältää paikkoja kuten Hautakorpi, Kirventeenlampi ja -järvi. Sinne siis. Paikalle pääsee kätevästi metsiä pitkin myös pyörällä, mutta Ferdin kanssa ei ole vielä sellaista lajia kokeiltu, joten nyt mentiin autolla.

Hautakorpi on vanhalta näyttävää metsää, jossa on paksuja puita, sammalpeitteisiä kallioita ja isoja kiviä. Mysteerinen paikka ja mistä nimi on tullut? Hautakorven jälkeen alkaakin taas perinteisempi talousmetsä ryteikköineen, avohakkuineen ja ojitettuine suo-osuuksineen. Pian ollaan kuitekin Kirveenteenlammen rannassa, täydellisessä hiljaisuudessa. Mahtava paikka!

Vielä suuremman yllätyksen saamme kokea kun kiipeämme kohti sitä minun ylänköä. Tien risteyksessä on päivätuvan ja kodan yhdistelmä. Ei yleisessä käytössä varmaankaan, mutta paikalla ei näy myöskään käyttökieltoja. Tästä syystä tällaisia retkiä kannattaa tehdä, löytää jotain ihan uutta.

Kiertelimme hakkuuaukon jyrkän rinteen kautta Kirventeenlammen toiselle puolelle ja vastaan tulee taas ihmeellinen metsä suolampineen. Kirventeenlammen rannalla mökkejä onkin sitten useampia, mutta hiljaiselta näyttää täälläkin. Palaamme hyvillä mielin takaisin autolla. Ei mitään paikasta löytyi vaikka mitä hienoa.

Kirventeenlammella – ei näy, eikä kuulu ihmisiä.
Ferdillekin on tehty oma reitti lammelle.
Reitti on paikoin vähän heikossa kunnossa, mutta ei hätää.
Matkan varrelta löytyy maja.
Ojat on tehty ylitettäviksi. Siitä kannattaa mennä mistä hirvetkin. Fiksuja ovat.
Voiko ojakin olla kaunis?
Kesäkuu, mutta vielä on kovin märkää. Ojassakin.
Tällaisen lammen löysimme metsän keskeltä.
Lemi on tunnettu kivistään ja niitä riittää täälläkin.

Sijainti: Lemi.

ETRS89 (~WGS84)
61° 08.2913′, 27° 43.6709′

Nuorajärven kosteikko 23.5.2020

Annan työkaverilta saatiin vinkki Nuorajärven kosteikosta Lemillä. Paikka oli meille ihan vieras, vaikka sijaitsee vain reilun 10 minuutin ajomatkan päässä Savitaipaleelta. Kosteikko on Etelä-Suomen suurimpia, kokonaisuudessaan lähes 26 ha.

Kosteikolle on hyvät opasteet Tevaniementieltä ja paikalta löytyy niin kuivakäymälä, laavu kuin hieno lintutornikin. Pysäköintitilaa on reilusti.

Kosteikon reunaa kiertää tiepohja, jossa pystyi ainakin nyt vähän kuivempana ajankohtana kiertämään melko pitkälle. Varsinaisia opastettuja reittejä ei ole, mutta lintutornista riittää ihasteltavaa ja laavulla on varmasti mukava viettää aikaa lintuja ihaillen.

Paikka siis muistiin.

Kosteikko on omalla tavallaan karua ja vehreää samaan aikaan.
Kosteikko lintutornista käsin ihailtuna.
“Hei tuu kattoo!”
Tästä mennään yli että molskis.

Sijainti: Nuorajärven kosteikko, Tevaniementie 150, Lemi.

ETRS89 (~WGS84)
61° 08.7217′, 27° 49.9723′

Mitalihiihto

Kristan hienon mitalihiihdon päätteeksi ja ennen laskiaispullia päätettiin lähteä pitkästä aikaa perinteiselle metsähiihtolenkille, perinteisin suksin. Blogitarinoiden perusteella edellisestä kerrasta on jo kolme vuotta. Muutamana edellisenä talvena lunta on ollut sen verran vähän, että metsälenkit ovat jääneet kokonaan väliin.

Näillä kansanhiihtoladuilla ei ole ruuhkaa. Tälläkään kertaa ei nähty ketään muuta. Metsässä lunta oli juuri ja juuri riittävästi, pelloilla paikoin runsaastikin. Tällaisella ilmalla ja tähän aikaan vuodesta metsäretki palkitsee. Kevään merkkejä etsitään ja kuunnellaan, mutta ihan oikean talven merkki on se, ettei niitä helposti löydä. Osan tunnelmasta voi yrittää vangita kuviin, suurinta osaa ei.

Ei kun menoks.

Penan tutut terveiset heti alkumatkasta.

Lunta on riittävästi, mutta ei liikaa.

Kansanhiihtolatu tarjoaa jotain mitä pururadalta ei saa.

Historian havinaa.

Suksivalintana on voiteluvapaa pitopohjasuksi.

Sports Tracker.

Vaativa lasku, joka myös osoittautui vaativaksi :D

Lähdelampi.

Helmikuinen metsä on parhaimmillaan.

Metsänvartija.

Kääntöpiste Vainikkalan metsästysmajalla.

Lemillä kaikki on mahdollista.

Matka jatkuu taas.

Paluumatkan maisemat alkavat heti nousulla.

Vesille venosen mieli

Kateltiin, että tässä olis hyvä paikka talolle :)

Hiihtäjähirmut saapuvat melkein loppusuoralle.

Tasatyöntörata.

Ympyrä sulkeutuu – taas ollaan monta muistoa rikkaampia.