Vuorimailla

Varoitus! Tarina sisältää mielikuvituksellista sisältöä.

Olen ehkä maininnut aikaisemminkin, että minun mielenmaisemassani on mäkiä, harjuja, vaaroja, tuntureita ja joskus jopa vuoriakin. Käytännön syistä suurin osa luontokokemuksista rajautuu kahteen ensimmäiseen. Kaakkoissuomalaisessa maisemassa on Salpausselkien lisäksi paljon ikivanhoja jääkauden jälkiä ja muinaisista meristä esiin työntyviä luotoja ja saaria. Kymmenien metrien korkeusero alapuoliseen maastoon on helposti saavutettavissa.

Fillarilla vuorimaiden tavoitteluista tulee oikea seikkailu, ainakin meille. Perinteisen tapaan vietimme syyskuun viimeisen viikon vieraissa maisemissa. Tutun kotimaaston ulkopuolella vuoristot ja erämaat saavat aivan uuden ulottuvuuden. Mielikuvitusta tarvitaan, mutta sitähän meillä on (minulla ainakin). :D

Aamukahvin yhteydessä tarkastelin maastokarttaa ja hetkessä bongasin yhtenäisen metsäalueen, jossa oli paljon pieniä lampia, korpia ja tietenkin niitä korkeuseroja. Oikea erämaa!

Vanhasta navetan kivijalasta tulee pienellä vaivalla muinainen linnoitus.

Erämaan itälaidalla alkaa mielikuvitusta kutkuttuva metsä.

Aurinko lämmittää, vaikka yön jälkeen kesästä ei ole enää tietoakaan.

Erämaan portilla.

Ylängölle nousu alkaa pian ja tekemistä riittää ihan riittävästi.

Varsinaiselle huiputukselle päästäkseen oli pakko ottaa jalat alle.

Reittikään ei ollut ihan helpoimmasta päästä.

Ylöspäin – korkeuseroa on parkkipaikaltakin käsin parikymmentä metriä.

Huipulla – metsä rajaa näkymää laaksoon ja kauemmas horisonttiin.

Horisontissa pilkistää rakennuksia, jotka eivät kuulu tähän tarinaan. :)

Huipulla oli myös varsinainen yllätys, laaja avokalliomuodostelma luolineen.

Äänimaailma paljastaa, että ihan oikeasta erämaasta ei sittenkään ole kyse.

Luolanainen ;)

Kallion päällä oleva sammalkerros on erittäin liukas.

Vielä yksi silmäys maisemaan, ennen paluumatkan alkamista.

Paluumatkalla soiden ja metsien välissä, eteläsuomalainen korpi.

Metsässä liikkumisen taikaa.

Aina on aikaa tauolle. Kiirehtimällä pilaa vain hyvän tarinan ja mielen.

Eväitä unohtamatta.

Hauska reissu! Pyörähankinnat yhdessä toimivien jalkojen ja tarvittaessa autosiirtymien kanssa mahdollistaa meille ihan uudet retkeily-ympäristöt. Tänä aamuna mieleni vaelsi jo hieman kauempana olevaan kohteeseen, mutta saas nähdä toteutuuko tuo ajatus tänä syksynä vai joskus myöhemmin?

Siikasuo-Hiilus

Talvi vain jatkuu. Eletään maaliskuun jälkipuoliskoa ja kunnon hankikantokelit eivät ole vielä edes saapuneet. Lunta on niin paljon, että metsän kutsua on vaikea vaientaa.

Tämän päivän alkuperäisenä ideana oli harrastaa liukulumikenkäilyä Pönniälän kangasmaastoissa. Keksinpä kuitenkin ottaa esille haaveen, joka edelleen odotti täyttymistä. Entä jos vihdoin mentäisiin Siikasuolle?

Siikasuo on isohko (oma mittakaava) ojitettu suo Savitaipaleen ja Taipalsaaren rajalla. Suo on ollut meille (lue: minulle) jonkinlainen saavuttamaton haave ja pääsemätön kohde. Suolle ei suoraan johda tietä, mikä tekee siitä vieläkin mielenkiintoisemman. Suon eteläpuolella Lilman metsätie sivuaa suota lähes asumattomalla seudulla. Lännen ja pohjoisen puolella suolle pääsee pitkiä metsätaipaleita pitkin, joskin voimalinjan maastokäytävä auttaa suon tavoittamisessa.

Päätimme kuitenkin lähestyä Siikasuota idästä, Aivaksentien suunnasta. Se mikä monille on peltoaukea metsien välissä, on meille rotkolaakso lähellä jääkauden aikaista muinaisrantaa. Muinaista merenpohjaa pitkin hiihtelimme aina Siikasuolle asti. Ryteikköinen, vankkaa puuta kasvava suo, säilytti hohtonsa myös kevätauringossa. Väistämättä mieleen juolahtaa ajatus – entä jos ojitusta ei olisi koskaan tehty ja paikalla olisi aito avosuo? Ei ole, mutta siksi meillä on mielikuvitus.

Siikasuolla saimme ajatuksen hiihtää takaisin autolle vuoriston kautta. Hiilus on rotkolaakson takaisessa metsikössä oleva kukkula, joka erottuu ympäröivää maastoa hieman korkeampana töppyränä (vuori). Matka Hiilukselle osoittautui kuitenkin vaikeaksi (kartanluvun ja kompassisuuntien heitellessä :D). Pääsimme lähelle, mutta varsinaista näköhavaintoa ei saatu. Hiiluksen valloitus jäi odottamaan kelirikon jälkeistä aikaa ja minun uutta pyörää.

Jääkauden jäljillä: Edessä on ouru eli kapea kuru.

Anna nousee jo kurun vastarinnettä.

Kurun pohjalla.

Jälkimmäisen ourun rinteet ovat jo jyrkemmät.

Tukevasti merenpohjassa, hankikantoa löytyy jo.

Kaunis kevätpäivä ja taivaalla on joutsen.

Malttamaton suofani suuntaa jo kohti Siikasuota.

Vielä hymyilyttää, raskain pätkä on vasta edessä.

Haaveista totta – Siikasuolla eteneminen tapahtuu ojia pitkin.

Nenäksinniemessä.

Rajakallion huipulla.

“Tästä ei varmaan pääse?”

Näkymä rotkolaakson toisesta päästä. Horisontissa on Siikasuo.

Retkikunta.

“…always look on the bright side of life”

Annan tyylinäyte Rajakalliolta laskeutumiseen – suksilla tietenkin.