Munterossa 19.8.2020

Kesäloman jälkeen retki-innostus on monesti ns. hakusessa pitkälle syksyyn. Tänä kesänä Annan pakollinen tauko keskellä kesää aiheutti kuitenkin retkikärpäsen puremia jo elokuussa. Myös arkisin.

Torstain etätyöpäivän päätteeksi lähdettin Ferdin kanssa hakemaan Anna töistä ja ajettiin pienen evästyksen jälkeen Lappeenrannan Munteroon. Googletetusta suunnistuskarttapohjasta pääteltiin polkureitti, josta tulisi paitsi hyvä iltalenkki Ferdin kanssa, niin pieni retki tuttuun, mutta samalla tuntemattomaan paikkaan. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta?

Muntero sijaitsee Lappeenrannan länsipuolella, Salpalinjan maisemissa. Läheisen asuinalueen rajat laajenevat kohtia metsiä ja pian tätä polkureittiä ei ole enää tässä muodossa järkevä käyttää. Harmillista, mutta sellaista se nyt vaan on.

Polku kiertelee pitkin soiden varsia Rovonlahden rantaan, joka on Pien-Saimaata Lappeenranan, Lemin ja Taipalsaaren rajavesillä. Ilta oli hieno, lämmin ja luonto oli kaunista, jos sitä asuinalueen valtausta ei oteta huomioon. Kiva retki – mihinköhän sitä viikonloppuna menisi?

Suota ja harjuja, eteläkarjalaista maisemaa Salpalinjan kupeessa.
Rovonlahti, Pien-Saimaa.
Komea se on loppukesänkin järvimaisema.
Muuten on hiljaista, mitä nyt rakennustöiden ääntä vähän kuuluu.
Reitti ei ole ihan helpoimmasta päästä, merkintöjä ei ole.

Sijainti: Muntero, Lappeenranta

ETRS89 (~WGS84)
61° 3,30082′, 28° 2,66234′

Umpihangessa

Meidän retket, lyhyet ja pitkät, menevät yleensä niin, että minä (Henri) etsin paikkoja, joihin sitten mennään. Suunnitelmat saattavat muuttua matkalla, mutta teen yleensä pohjatyön. Tykkään siitä ja se on iso osa retkiä.

Joulupäivänä tehtiin kuitenkin toisin. Anna oli katsonut kartasta paikkoja, joihin halusi minut viedä. Jätin matkasta puhelimen, gps-laitteen ja urheilukellon. En siis tiennyt mihin oltiin menossa, enkä sijaintia retken aikana. Alkumatkasta edettiin vanhaa junaradan pohjaa pitkin ja retkiaikaa kysellessäni, sain vastaukseksi epämääräisen ajan – jotain 2 tai 3 tuntia. :D

Hauskaa meillä oli ja tunnelma oli sellainen kun se oli silloin joskus. Kun vain mentiin, eikä mietitty, saiskohan sen vielä takaisin?

Mihin ihmeeseen tässä ollaan menossa?

Hirvien jäljissä on hyvä mennä.

Jaahas, jonnekin korkealle siis.

Sähkölinjalla kulkee yleensä joku poluntapainen.

Huipulla.

Retkikunnan johtajaa hymyilyttää.

Paikka muistiin, tänne pitää tulla keväällä uudestaan.

Voisi kuvitella olevansa jossain kauempanakin.

Luminen tunnelma.

Mihis seuraavaksi? Ison jyrkänteen kautta suolle.

Jyrkänteellä onkin kokoa, korkeuseroa pohjalle yli 20 metriä,

Tästähän voisi mennä alas? Mutta meidän reitti jatkuu toiseen suuntaan.

Evästauolla ison kuusen oksien alla. :)

Tätä fiilistä ei pidä unohtaa. Meille ei ole koskaan sopinut retkeilyssä totisuus ja lähes aina on menty mieluummin sinne mihin nokka näyttää. Lisää tällaisia retkiä kiitos!

Ps. Kiitos Annalle hyvästä reitistä ja retkestä. Tänään Tapaninpäivänä onkin sitten lepopäivä. :D

Vuorimailla

Varoitus! Tarina sisältää mielikuvituksellista sisältöä.

Olen ehkä maininnut aikaisemminkin, että minun mielenmaisemassani on mäkiä, harjuja, vaaroja, tuntureita ja joskus jopa vuoriakin. Käytännön syistä suurin osa luontokokemuksista rajautuu kahteen ensimmäiseen. Kaakkoissuomalaisessa maisemassa on Salpausselkien lisäksi paljon ikivanhoja jääkauden jälkiä ja muinaisista meristä esiin työntyviä luotoja ja saaria. Kymmenien metrien korkeusero alapuoliseen maastoon on helposti saavutettavissa.

Fillarilla vuorimaiden tavoitteluista tulee oikea seikkailu, ainakin meille. Perinteisen tapaan vietimme syyskuun viimeisen viikon vieraissa maisemissa. Tutun kotimaaston ulkopuolella vuoristot ja erämaat saavat aivan uuden ulottuvuuden. Mielikuvitusta tarvitaan, mutta sitähän meillä on (minulla ainakin). :D

Aamukahvin yhteydessä tarkastelin maastokarttaa ja hetkessä bongasin yhtenäisen metsäalueen, jossa oli paljon pieniä lampia, korpia ja tietenkin niitä korkeuseroja. Oikea erämaa!

Vanhasta navetan kivijalasta tulee pienellä vaivalla muinainen linnoitus.

Erämaan itälaidalla alkaa mielikuvitusta kutkuttuva metsä.

Aurinko lämmittää, vaikka yön jälkeen kesästä ei ole enää tietoakaan.

Erämaan portilla.

Ylängölle nousu alkaa pian ja tekemistä riittää ihan riittävästi.

Varsinaiselle huiputukselle päästäkseen oli pakko ottaa jalat alle.

Reittikään ei ollut ihan helpoimmasta päästä.

Ylöspäin – korkeuseroa on parkkipaikaltakin käsin parikymmentä metriä.

Huipulla – metsä rajaa näkymää laaksoon ja kauemmas horisonttiin.

Horisontissa pilkistää rakennuksia, jotka eivät kuulu tähän tarinaan. :)

Huipulla oli myös varsinainen yllätys, laaja avokalliomuodostelma luolineen.

Äänimaailma paljastaa, että ihan oikeasta erämaasta ei sittenkään ole kyse.

Luolanainen ;)

Kallion päällä oleva sammalkerros on erittäin liukas.

Vielä yksi silmäys maisemaan, ennen paluumatkan alkamista.

Paluumatkalla soiden ja metsien välissä, eteläsuomalainen korpi.

Metsässä liikkumisen taikaa.

Aina on aikaa tauolle. Kiirehtimällä pilaa vain hyvän tarinan ja mielen.

Eväitä unohtamatta.

Hauska reissu! Pyörähankinnat yhdessä toimivien jalkojen ja tarvittaessa autosiirtymien kanssa mahdollistaa meille ihan uudet retkeily-ympäristöt. Tänä aamuna mieleni vaelsi jo hieman kauempana olevaan kohteeseen, mutta saas nähdä toteutuuko tuo ajatus tänä syksynä vai joskus myöhemmin?