Humaljärvi 23.2.2020

Humaljärven seutu on myöskin tuttu iltarasteilta. Ollaan täälläkin toki retkeilty aikaisemmin, mutta aina tultu vähän eri suunnista. Humaljärven ympärillä on useita laavuja, Keltavuoren kalliomaalaukset ja moni muita vierailun arvoisia kohteita. Särkämävuori ja Haukkavuori ovat ainakin kohteita, joissa kannattaa käydä. Retkeilyreittejä ei taida täältäkään virallisesti löytyä, mutta polkuja ja metsäautoteitä sitäkin enemmän.

Helmikuinen sunnuntai näytti aivan huhtikuiselta. Vähän jäätä siellä täällä, mutta talvesta ei tietoakaan. Helppo liikkua ja retkeillä. Napattiin matkalla Annan vanhemmat mukaan retkiseuraksi.

Autolle löydettiin hyvä parkkipaikka Kanalammen kylän läheisyydestä ja suunnattiin jalan kohti Isonmäen laavua. Kartasta sitä ei ole ihan helppoa löytää, googlettamalla sijainnin saa selville. Kyseessä on partiolaisten rakentama laavu ja hieno laavu onkin. Lähellä on myös Kylkiäisen laavu, joka on myöskin partiolaisten rakentama.

Grillailtiin makkarat nuotiolla ja herkuteltiin kahvilla. Tällaisia kiireettömiä retkiä arvostaa kun niitä saa kokea. Ruokailun jälkeen käveltiin paluumatkalla vielä ihmettelemään Keltavuorta, mutta varsinainen vuorella vierailu jätettiin seuraavaan kertaan.

Aurinko lämmittää kovasti helmikuisia retkeilijöitä.
Paikoin löytää vielä jäätä pienistä lammista, mutta lunta ei lainkaan.
Nuotiotulet on tehty ja odotellaan sopivaa hetkeä avata makkarapaketti.
Ferdi on innokkaasti mukana kokkailussa, jos vaikka liikenisi jotain suuhunpantavaa.
Nyt alkaa näyttää ihan retkilounaalta.
Ja päälle kahvia, oi nam.
Paluumatkalla ihastellaan taas jään muodostamia kuvioita.

Sijainti: Kanalampi, Lappeenranta, yhdystie (2) 14790.

ETRS89 (~WGS84)
60° 56.0779′, 28° 02.0736′

Valkjärvenharjut 15.2.2020

Valkjärvenharjuihin on törmätty iltarasteilla useiden vuosien aikana. Retkikohteeksi se ei ole aikaisemmin päätynytkään, vaikka on silloin tällöin ajatuksiin tullutkin. Näin vähälumisena talvena pääsee moneen paikkaan jalan, johon ei lumisempana talvena olisi asiaa pienen koiran kanssa. Nyt päätettiin siis lähteä harjuille seikkailemaan.

Täälläkin saimme auton helposti parkkiin Rehula-Vehkataipale maantien laitaan. Alue on lähinnä kangasmetsää, harjuja, sekaryteikköä ja suota. Sellaista eteläsuomalaista perusmaisemaa. Mitään retkeilurakenteita tai reittejä täältä on turha etsiä, mutta peruskartan ja rohkeuden voimin selviää hyvin. Metsäautoteiden runsaudesta johtuen eksymisen vaaraa ei ole. Kuvittelin, että harjulla olisi ollut laavu, mutta ilmeisesti yhdistin sen johonkin toiseen paikkaan.

Tällä kertaa keli oli todella jäinen ja se muodostikin jännän elementin retkelle. Ihan varmoja ei oltu suonkaan kestävyydestä, mutta meidän ylityksen se kesti. Hämmentävää silti, että talvea ei näytä tulevan tänä vuonna ollenkaan.

Ferdi pärjäsi hyvin mukana menossa ja kevään houkuttelevat tuoksut villitsevät välillä miehenalun ihan täysin.

Täysin kiivettävissä oleva kallio.
Evästauon jälkeinen halipula.
Kestääkö? Hyvin kestää, ainakin Ferdin. =)
Petollinen jää hennon lumipeitteen alla. Tarkkana pitää olla.

Luin jostain retkiblogi-kritiikistä (ei kohdennettu), että tarinoissa tuodaan harvoin esille paikan sijaintia. En kanna tästä kovin suurta huolta, mutta laitetaan nyt ylös jotain tietoja.

Sijainti: Taipalsaari, Etelä-Karjala, yhdystie (2) 14784.

ETRS89 (~WGS84)
61° 10.9667′, 28° 10.8860

Uusi retkeilyvuosi käyntiin 1.1.2020

Ja samalla tietysti uusi vuosikymmen liikkeelle. Oikein hyvää uutta vuotta kaikille retkeilyn harrastajille!

Perinteiseen tapaan uudenvuodenpäivä on meille retkeilykauden aloitus. Niin tänäänkin.

Hieman taustaa. Joulun kummankin puolen ollaan liikuttu ja retkeilty todella paljon, päivittäin. Meille retki on tarkoittanut 4-10 km pituista patikointia lähellä tai kaukana. Pisimmillään ollaan käyty Puumalassa ja lähimmillään tuossa takametsässä. Yleensä minä olen valinnut kohteen, mutta uuden vuosikymmenen kunniaksi tänään Anna teki valinnan.

Päädyimme Luumäen ja Savitaipaleen rajalla sijaitsevaan maastoon, Myllyvuorelle, Pässivuorelle ja Saravuorelle. Vielä tuossa vaiheessa kellot eivät soittaneet mitään. Myllyvuoren ylityksen jälkeen havaitsin jotain, joka sai kellot soimaan. Hetkinen, eikö tämä ole se paikka, jossa on niitä luolia? Kyllä!

Ylös Myllyvuorelle.

Nopea googletus tuo eteen Etelä-Saimaan artikkelin Heikin & co. luolaharrastukseen. En kuitenkaan halua ottaa selvää missä luola on, koska etsiminen ja löytäminen ovat tämän jutun ydin. Ensimmäinen luolan alku löytyy Pässivuoren kyljestä, mutta varsinaisesta luolasta ei ollut kuitenkaan kyse. Löytämisen riemu on silti jotain, jota on vaikea sanoin kuvata.

Jääpuikkoja Pässivuoren rinteessä.
Luolaoletus paljastuikin vain onkaloksi.

Jatkoimme matkaa kohti Saravuorta, Ferdin peura- ja hirvivainujen vauhdittamana.

Vettä alkaa olla ihan riittävästi.
Näkymää Saravuorelta.
Sarajärven takana siintää Lennusjärvi.
Saravuoren kallioseinämää. Pudotusta järvenpintaa on parhaimmillaan 35 metriä.
Talvi tekee tuloa vielä tammikuussakin.
Luumäkeläinen Alm – Anna totesi osuvasti, että tämä voisi olla ihan hyvin saksalainen vuoristoniitty.
Paluumatkalla poikettiin vielä Laarin kylässä olevassa linnoitusketjussa (lintaasi).
Ferdi vaikuttaa tyytyväiseltä ja viihtyy metsässä erinomaisesti. Hyvä retkikaveri ollaan saatu perheenjäseneksi.

Eilen päättynyt joulukuu, sitä edeltänyt marraskuu ja nyt tämä retki ovat olleet todella innostavia. Koiran kanssa ulkoillessa tulee helpommin lähdettyä liikkeelle ja etsittyä uusia mielenkiintoisia kohteita.

Merkit lupaavat tälle vuodelle paljon.