Kuvatarina – Sivu 12 – Meiän metsä

Koloveden kansallispuisto 7.6.2020

Tänä aamuna ensimmäinen ajatus kahvia nauttiessa oli, että tänään haluan nähdä vaaroja. Tarvitsee nähdä vaaroja ja mäkiä. Siitä se ajatus sitten lähti. Eilen todettiin ei-mitään kierroksella, ettei todellakaan haluta mihinkään tunnettuun retkikohteeseen eikä varsinkaan kansallispuistoon.

Tänä aamuna istutaan autossa, menossa kohti Puumalaa ja sieltä kohti Koloveden kansallispuistoa. Anna ei taaskaan tiedä mihin ollaan menossa, mutta tyytyväisesti lähtee mukaan. Itselläni kytee ajatus vaarojen näkemisestä, mutta lopulta jätän sen seuraavaan kertaan.

Minulla on ollut mielikuva, että Linnansaaren ja Koloveden kansallispuistot ovat paikkoja, joissa tarvitaan joku vedessä kulkeva väline. Tämähän ei pitänyt lainkaan paikkansa, vaan löysin Kolovedeltä Nahkiaissalon luontopolun, johon pääsee mantereelta. Sinne siis.

Matkalla piipahdettiin Puumalan Pistohiekan rannalla taukoilemassa. Kesäkuinen etelätuuli oli kuitenkin niin kova, että se teki taukoilusta nopeasti hyytävää ja lopun. Savonlinnan ja Enonkosken kautta päädyttiin Hanhivirran lossiylityksen jälkeen lähtöpaikalle. Vain muutama auto oli täällä parkissa, loistavaa.

Nahkiaissalon luontopolun pituudeksi ilmoitetaan 3,3 km, mutta meille tuli matkaa melkein kilometrin enemmän. Polku ei ole ihan helppokulkuista, mutta rauhallisesti kun kulkee, niin hyvin pärjättiin. Pian oltiinkiin jo Saimaan rannalla. Polun varrella on ainakin kaksi nuotiopaikkaa. Niiden jälkeen polkuu nousee yli 150 metriin mpy. Huikeat näkymät, vaikka puustoa onkin runsaasti edessä. Takaisin parkkipaikalle mennään vanhalta vaikuttavan metsän läpi, jossa on paljon polulle kaatuneita puita, jotka lisäävät vanhan vaikutelmaa.

Takaisin parkkipaikalle päästyämme autoja on jo yli tuplaten lähtöön verrattuna. Äkkiä pois ja etsimään jäätelöä Heinävedeltä. Vaarat jäi näkemättä, mutta taas on yhden meille uuden kansallispuiston kulma valoitettu. Kiva retki!

Hanhivirran yli mennään vieläkin lossilla.

Opasteet on hyvät, eikä eksymisen vaaraa ole.

Iloiset retkeilijät – tänne ei muuten tuuli satu ihan niin kovin kuin Puumalassa.

Tankanneena onkin hyvä nousta korkeuksiin.

Melkoisia puita täällä ja niiden jäänteitä.

Ihan ei Ferdi yletä hyppäämään päälle – mieli varmasti tekee.

Sijainti: Nahkiaissalon luontopolku, Koloveden kansallispuisto, Savonranta.

ETRS89 (~WGS84)
62° 12.9287′, 28° 55.3519′

Kirventeenjärvi 6.6.2020

Vihdoin on kesäkuu. Tuntuu, että tämä kevät on mennyt samalla todella nopeasti ja hitaasti. Kesäkuu tuo kuitenkin mukanaan paitsi itikat niin fiiliksen, että kohta pääsee huilaamaan.

Nyt kun retkeily ja luonnossa liikkuminen on pop, niin meidät se pitää pois varsinaisista kohteista. Onneksi Suomessa on paljon unohdettuja kohteita ja sitten näitä, jotka eivät ole kohteita ollenkaan. Meillä on tapana katsoa kartasta joku mielenkiintoiselta näyttävä paikka ja mennä sinne. Joskus siellä on jotain mielenkiintoista, joskus taas ei. Sillä ei ole oikeastaan ole väliä, sittenpähän on käyty siinäkin paikassa.

Näin kesäkuisena lauantaina on hyvää aikaa valita juuri tuollainen kohde. Lemin kunnan pohjoisosissa on kartassa mielenkiintoinen alue, joka on ympäristöään korkeammalla (minulle ylänkö) ja sisältää paikkoja kuten Hautakorpi, Kirventeenlampi ja -järvi. Sinne siis. Paikalle pääsee kätevästi metsiä pitkin myös pyörällä, mutta Ferdin kanssa ei ole vielä sellaista lajia kokeiltu, joten nyt mentiin autolla.

Hautakorpi on vanhalta näyttävää metsää, jossa on paksuja puita, sammalpeitteisiä kallioita ja isoja kiviä. Mysteerinen paikka ja mistä nimi on tullut? Hautakorven jälkeen alkaakin taas perinteisempi talousmetsä ryteikköineen, avohakkuineen ja ojitettuine suo-osuuksineen. Pian ollaan kuitekin Kirveenteenlammen rannassa, täydellisessä hiljaisuudessa. Mahtava paikka!

Vielä suuremman yllätyksen saamme kokea kun kiipeämme kohti sitä minun ylänköä. Tien risteyksessä on päivätuvan ja kodan yhdistelmä. Ei yleisessä käytössä varmaankaan, mutta paikalla ei näy myöskään käyttökieltoja. Tästä syystä tällaisia retkiä kannattaa tehdä, löytää jotain ihan uutta.

Kiertelimme hakkuuaukon jyrkän rinteen kautta Kirventeenlammen toiselle puolelle ja vastaan tulee taas ihmeellinen metsä suolampineen. Kirventeenlammen rannalla mökkejä onkin sitten useampia, mutta hiljaiselta näyttää täälläkin. Palaamme hyvillä mielin takaisin autolla. Ei mitään paikasta löytyi vaikka mitä hienoa.

Kirventeenlammella – ei näy, eikä kuulu ihmisiä.

Ferdillekin on tehty oma reitti lammelle.

Reitti on paikoin vähän heikossa kunnossa, mutta ei hätää.

Ojat on tehty ylitettäviksi. Siitä kannattaa mennä mistä hirvetkin. Fiksuja ovat.

Kesäkuu, mutta vielä on kovin märkää. Ojassakin.

Tällaisen lammen löysimme metsän keskeltä.

Lemi on tunnettu kivistään ja niitä riittää täälläkin.

Sijainti: Lemi.

ETRS89 (~WGS84)
61° 08.2913′, 27° 43.6709′

Summanjokilaaksossa 17.5.2020

Tämä on taas niitä kauan mietittyjä kohteita. Jokilaaksoissa on jotain erittäin kiinnostavaa, kun niiden ympärille on vuosien saatossa kasautunut vaikka mitä historiaa. Ja luontoakin tietysti. Tämän niin erikoisen kevään aikana on tullut muutaman kerran vastaan tilanne, jolloin on vain päästävä liikkeelle. Kaiken ajan kun viettää kotona, niin on hyvä tuulettua turvallisesti jossain.

Summanjoki alkaa kartan ja Wikipedian mukaan jostain Kaitjärven eteläpuolelta Luumäeltä Etelä-Karjalassa ja päätyy mereen missäs muualla kun Summanlahdella Haminassa. Ollaan aikaisemmin koluttu näitä Kymenlaakson jokia jonkun verran, mutta tätä ei koskaan aikaisemmin.

Summanjokea lähdettiin etsimään Saaramaan tienoilta ja ensimmäisen kerran se tuli meille vastaan Turpaassa. Oltasiin se toki tavoitettu aikasemminkin, mutta Turpaassa on kuulemma ollut ruutitehdas 1800-luvun lopulla. Jälkiä ei valitettavasti havaittu.

Seuraavaksi suunnattiin Keisarinkoskelle, josta piti löytyä vanhan sahan jäänteet. Ja löytyihän se. Myös saha on aluperin 1890-luvulta, mutta ihan niin vanha tuo nykyinen rakennus ei ehkä ole? Täällä on ollut myös mielenkiintoinen pato. Ja sillalta löytyy Haminan ja Anjalankosken raja (nyk. Haminan ja Kouvolan raja).

Evästarjoilun vuoro oli Liikkalan linnoituksella, jossa on näyttävät, ilmeisesti lähes alkuperäisessä asussa olevat vallit edelleen hienosti näkyvillä. Tämä linnoitus kuuluu samaan Suvorov-sarjaan Savitaipaleelta tuttujen linnoitusten kanssa. Linnoitus on valmistunut 1790-luvulla.

Retken salamyhkäisin kohde oli edessä. Teollisuus- ja tehdashistoriaa, johon ei ole opasteita. Jätänpä tässäkin osin arvoitukseksi tämän jännittävän kohteen, jota ei kartoista löydä. Se pitää löytää muulla tavalla. Kohde on myös esimerkki siitä, miten kehitys ajaa vain ohi – jäljelle jää rauniot.

Huiputusten vuosi kun on kyseessä, niin pitäähän se käydä ihmettelemässä lähes merenrannassa oleva Uuperinmäki (80 metriä mpy). Taas on yksi huippu vallattu.

Vähän on kohdeväsymystä jo ilmassa, mutta ajettiin silti Stockforsin vanhan tehdasmiljöön ohi ja päädyttiin lopulta Värälän kylään rauhan muistomerkille. Olipahan historiakohteita kerrassaan ja lipsahdettiin vähän jokilaakson ulkopuolellekin. Hieno retki kuitenkin ja vaihtelua tähän ankeaan kevääseen.

Vanhan sahan rakennuksia Keisarinkoskella.

Teollisuushistoriaa Summanjokilaaksossa.

Sijanti: Summanjoki, Etelä-Karjala-Kymeenlaakso.

ETRS89 (~WGS84)
60° 52.7887′, 27° 20.0377′