Kategoria: Kuvatarina

Kevät 2018

Miten kevät eteni? Harvana vuonna sen todella muistaa. Siksi tämä kirjoitus.

Pääsiäismaanantaina 2.4.2018 näytti tältä:

Kevätseurantapolku, ummessa. Lisää lunta 15 cm. Huhtikuu :/

Kaikki edellisen vuoden jääkauden merkit olivat taas näkyvillä.

Pakkanen paukkui öisin, mutta aurinko alkoi lämmittää.

Parin viikon aikana kävi lopulta näin.

Ensin lähti lumet.

Sitten tuli  kelirikko.

Ja lopulta ensimmäiset leskenlehdet.

Perinteinen Salpaus-Rogaining käytiin nauttimassa 28.4.2018 Lahden pohjoispuolella.

Lämmintä ilmassa ja vettä maastossa.

Vappuaattona oli vielä koleaa ja sateista.

Kevättyöt olivat jo käynnissä.

Luonto odotti valoa ja lämpöä.

Muutos oli kuitenkin jo tulossa.

Ja kumppareille oli vielä käyttöä.

Yhtäkkiä alkoi tulla kesä.

Kangasvuokkoja oli enemmän kuin viime vuonna, parhaimmillaan laskettiin yli 200 kpl:tta.

Talviturkki jäi Puumalaan perinteiseen tapaan helatorstaina 10.5.2018.

Porrassalmella, muistomerkin ja museotien maisemissa.

Kauniita aamuja, kesäistä hellettä.

Pyöräretkiä, siellä ja täällä.

Sellainen oli tämä kevät, nyt se ainakin muistetaan.

Savon alpit

Viime vuosina tällaiset tempaukset ovat jääneet täysin välistä. Aamulla eväät reppuun, sukset takakonttiin ja matkaan. Pitkästä aikaa on talvi, joka tarjoaa riittävästi lunta melkein mihin tahansa harrastukseen. Myös liukulumikengillä laskuun löytyy sopivia mäkiä läheltä ja kaukaa.

Tällä kertaa matkattiin Saimaan toiselle rannalle, Savon alpeille. Linnuntietä matkaa on vain 45 km, mutta teitä pitkin 150 km. Sellainen on saariston maailma. Huippusää innosti laskemaan isoja ja pienempiä mäkiä. Myös muutama video kuvattiin. Toivottavasti kuvista ja videoista välittyy hauskuus ja ehkä vähän rohkeuskin.

Maaseudun Tulevaisuus testasi liukulumikenkiä metsäsuksien korvaajina, vaikka kyse on täysin eri asioista. Olisi ollut mukavaa nähdä testaaja laskemassa metsäsuksilla Juhannuskalliolta alas. 

Ensin harjoittelua pellolla.

Laskuasennon säätämistä.

Ei onnistunut, uudestaan…

Sitten onkin aika siirtyä Juhannuskalliolle.

Hissi ei ollut tänään käytössä.

Jaksaa, jaksaa…

Hups.

Hitaasti, mutta varmasti ylös asti.

Tuttu tilanne tuntureilta, huippuhan ei ole vielä tässä.

Hyvä tästä tulee.

Juhannuskallion puhtaat rinteet.

Annan slalom-näyte.

Toinen meistä on lasketellut, toinen ei.

Hyvinhän se sujuu, kohta on minun vuoroni.

Ei merkkiäkään epävarmuudesta.

Vauhdin hurmaa.

Oho, mihis kuvaaja katosi?

 Liukulumikengistäkö ei muka ole metsään? Pöh.

Kotia kohti, huippupäivä!

Joskus arkiset murheet kasvavat ylisuuriin mittoihin. Kaivan jatkossa nämä videot esiin aina kun tarvitaan muistutus sitkeydestä, jota tarvittaessa kyllä löytyy.

Vihdoinkin

1,5 viikon flunssailun jälkeen ulkoilu ja lähimetsät tuntuvat lähes paratiisilta. Helmikuussa on riittänyt pakkasta ja aurinkoa yllin kyllin. Toipilaana ei ole voinut kovin pitkälle mennä, mutta läheltäkin löytyy paljon tarkasteltavaa. Kevät ei ole enää kaukana, koska aurinko lämmittää jo mukavasti. Viimeisimpänä havaintona oli puromaiseman tienoilla leijaileva kostea tuoksu, joka ei enää kuulu talveen.

Yksi tämän talven toistaiseksi mieleenpainuvimmista kokemuksista oli pöllöretki metsään, illan jo pimetessä. Pöllöjä ei kuultu eikä nähty, mutta tunnelma oli loistava. Pelto-osuuksilla pakkanen puri vielä tiukasti, mutta metsän siimeksessä alkaa tyyni lämpö jo voittaa, ainakin ihan kohta. Kuvat ovat neljältä eri retkeltä alle kilometrin päähän kotoa.