Mitalihiihto

Kristan hienon mitalihiihdon päätteeksi ja ennen laskiaispullia päätettiin lähteä pitkästä aikaa perinteiselle metsähiihtolenkille, perinteisin suksin. Blogitarinoiden perusteella edellisestä kerrasta on jo kolme vuotta. Muutamana edellisenä talvena lunta on ollut sen verran vähän, että metsälenkit ovat jääneet kokonaan väliin.

Näillä kansanhiihtoladuilla ei ole ruuhkaa. Tälläkään kertaa ei nähty ketään muuta. Metsässä lunta oli juuri ja juuri riittävästi, pelloilla paikoin runsaastikin. Tällaisella ilmalla ja tähän aikaan vuodesta metsäretki palkitsee. Kevään merkkejä etsitään ja kuunnellaan, mutta ihan oikean talven merkki on se, ettei niitä helposti löydä. Osan tunnelmasta voi yrittää vangita kuviin, suurinta osaa ei.

Ei kun menoks.

Penan tutut terveiset heti alkumatkasta.

Lunta on riittävästi, mutta ei liikaa.

Kansanhiihtolatu tarjoaa jotain mitä pururadalta ei saa.

Historian havinaa.

Suksivalintana on voiteluvapaa pitopohjasuksi.

Sports Tracker.

Vaativa lasku, joka myös osoittautui vaativaksi :D

Lähdelampi.

Helmikuinen metsä on parhaimmillaan.

Metsänvartija.

Kääntöpiste Vainikkalan metsästysmajalla.

Lemillä kaikki on mahdollista.

Matka jatkuu taas.

Paluumatkan maisemat alkavat heti nousulla.

Vesille venosen mieli

Kateltiin, että tässä olis hyvä paikka talolle :)

Hiihtäjähirmut saapuvat melkein loppusuoralle.

Tasatyöntörata.

Ympyrä sulkeutuu – taas ollaan monta muistoa rikkaampia.

 

Synttärijuhlaa

Blogimme täyttää tänään jo kahdeksan. Juhlapäivän kunniaksi käytiin hiihtelemässä pimeässä metsässä lumipyryn vauhdittamana. Voisi siis sanoa osuvasti, että vietimme juhlaa arjessa, meiän metsässä. Hankimme alkuviikosta nuotiopuut kuten myös raikkaan pikkulapion nuotiopaikan putsaukseen. Mieli veti kuitenkin ladulle. Ja siitähän tässä lopulta on kysymys. Mennä mihin mieli vie.

137 aikaisemmin kirjoitettuun tarinaan on upotettu näitä mielitekoja. Joskus on eksytty tältä tieltä, mutta nyt tuntuu taas siltä, että oikea reitti on löytynyt. Polkuahan siinä ei tarvitse olla, se vain tuntuu oikealta.

Synttärikahvien lomassa kirjailtiin haaveita tälle vuodelle. Osasta on puhuttu pitkään, osa on uudempia. Annan listalle päätyi joululahjamme metsäkohde, minun listalle luetun Iijoki-sarjan maisemat.

 

Saas nähdä mihin mennään ja täydentyykö lista kohteilla, joista ei vielä tiedetä mitään. Yhdeksäs vuosi alkaa kuitekin hyvin talvisena.

Mäenlaskua, tyyli vapaa

Niin huoleton, tuo leikki on ja aivan verraton..

Lähimetsissä on juuri sen verran lunta, että meidän umpihankisuksilla tai liukulumikengillä on mahdollista liikkua hiihtäen. Meillä päin hiihdetään kotipihasta suoraan metsään ja siitähän se idea sitten lähti. Anna lupasi viedä minut laskemaan mäkeä ja sehän myös tehtiin. Elämäänsä voi elää niin monella tapaa, meillä on tällainen tapa.

Latu menee siitä mihin sen tekee.

Lähimetsässä on taikaa ja tunnelmaa.

Korppia kuunnellaan. Ja mikäs on kuunnellessa, kun metsämiehen kaulaa lämmittää uusi kauluri.

Annan esimerkkisuoritus. Eikun perässä…

Kaikki hyvin, kukaan paitsi Anna, ei nähnyt.

Aurinko :)

Hiljakseen satelee lunta ja samalla aurinko yrittää esiin. Keskitalvi.

Onnistunut mallisuoritus tässä: