Henri

Ahman(ko) kierto

Lokakuinen sunnuntai, luvassa 18’C lämmintä ja aurinkoista. Uskomatonta, mutta totta. Annan viikon vanha flunssa on jo onneksi mennyttä. Vielä pitää kuitenkin muistaa mennä rauhassa, eikä kovin pitkää retkeä voi suunnitella. Toisaalta ei tällaista ilmaa voi hukatakaan.

Viime aikoina visaisin pulma on ollut se, että jos haluaa mennä lähelle, niin mihin sitä menisi? Tällaisena pyhänä makkaranpaistolaavut ja Repovedet ovat niin kansoitettuja, että niistä ei ole meidän retkikohteeksi.

Edellisen retken rutiinilla otin sunnuntaisen aamukahvin keralle maastokartan. Mihin ei olisi liian pitkä matka autolla, varsinainen kohde riittävän lähellä jalkaisin, mutta silti tarjolla olisi jotain erikoista? Tarina alkaa muotoutua pikku hiljaa. Mäntyharjun ympärillä, lähinnä kaakon ja idän puolella, on hienoja korkeuseroja ja tietenkin järviä. Näitä olen tutkaillut jo aiemmin.

Siitähän se idea sitten lähti. Jos karttaan merkityn järven nimi on Nuija ja ympärillä paikkoja, jotka päättyvät sanaan vuori, niin hyvähän tästä tulisi. Ja tuli!

Ei nälkäisenä retkelle. Kahden aikuisen ihmisen tienvarsilounas herätti hassua kiinnostusta.

Tämän tarkempia koordinaatteja ei ole tarjolla.

Jos maisema olisi puustovapaa, niin tämäkin olisi kulutettu paikka. Onneksi ei ole.

Silmä lepää ja aurinko lämmittää.

Sunnuntain rentoutusta metsässä, neulonta.

Laatuaikaa :)

Korkeuseroa järven pintaan on parhaimmillaan melkein 50 metriä.

Tykkään näistä vuoristomaisemista koko ajan enemmän.

Sammaleet on liukkaat täälläkin, mutta alas päästiin.

Voittaja on löydetty kategoriassa vuoden keltaisin luontokuva ;)

Minä.

Sinä.

Vilvottelua järvessä lokakuun lämmössä.

Ja yllätys yllätys, toisen vuoren päältä löytyy nuotiopaikka.

Tässä sitä kelpaa ihmetellä eteläsavolaista maisemaa.

Mikä tästä meni?

Ei ainakaan ole koira.

Päätöskahvit. Hyvä reissu ja taas on viikko aikaa suunnitella seuraavaa.

Vuorimailla

Varoitus! Tarina sisältää mielikuvituksellista sisältöä.

Olen ehkä maininnut aikaisemminkin, että minun mielenmaisemassani on mäkiä, harjuja, vaaroja, tuntureita ja joskus jopa vuoriakin. Käytännön syistä suurin osa luontokokemuksista rajautuu kahteen ensimmäiseen. Kaakkoissuomalaisessa maisemassa on Salpausselkien lisäksi paljon ikivanhoja jääkauden jälkiä ja muinaisista meristä esiin työntyviä luotoja ja saaria. Kymmenien metrien korkeusero alapuoliseen maastoon on helposti saavutettavissa.

Fillarilla vuorimaiden tavoitteluista tulee oikea seikkailu, ainakin meille. Perinteisen tapaan vietimme syyskuun viimeisen viikon vieraissa maisemissa. Tutun kotimaaston ulkopuolella vuoristot ja erämaat saavat aivan uuden ulottuvuuden. Mielikuvitusta tarvitaan, mutta sitähän meillä on (minulla ainakin). :D

Aamukahvin yhteydessä tarkastelin maastokarttaa ja hetkessä bongasin yhtenäisen metsäalueen, jossa oli paljon pieniä lampia, korpia ja tietenkin niitä korkeuseroja. Oikea erämaa!

Vanhasta navetan kivijalasta tulee pienellä vaivalla muinainen linnoitus.

Erämaan itälaidalla alkaa mielikuvitusta kutkuttuva metsä.

Aurinko lämmittää, vaikka yön jälkeen kesästä ei ole enää tietoakaan.

Erämaan portilla.

Ylängölle nousu alkaa pian ja tekemistä riittää ihan riittävästi.

Varsinaiselle huiputukselle päästäkseen oli pakko ottaa jalat alle.

Reittikään ei ollut ihan helpoimmasta päästä.

Ylöspäin – korkeuseroa on parkkipaikaltakin käsin parikymmentä metriä.

Huipulla – metsä rajaa näkymää laaksoon ja kauemmas horisonttiin.

Horisontissa pilkistää rakennuksia, jotka eivät kuulu tähän tarinaan. :)

Huipulla oli myös varsinainen yllätys, laaja avokalliomuodostelma luolineen.

Äänimaailma paljastaa, että ihan oikeasta erämaasta ei sittenkään ole kyse.

Luolanainen ;)

Kallion päällä oleva sammalkerros on erittäin liukas.

Vielä yksi silmäys maisemaan, ennen paluumatkan alkamista.

Paluumatkalla soiden ja metsien välissä, eteläsuomalainen korpi.

Metsässä liikkumisen taikaa.

Aina on aikaa tauolle. Kiirehtimällä pilaa vain hyvän tarinan ja mielen.

Eväitä unohtamatta.

Hauska reissu! Pyörähankinnat yhdessä toimivien jalkojen ja tarvittaessa autosiirtymien kanssa mahdollistaa meille ihan uudet retkeily-ympäristöt. Tänä aamuna mieleni vaelsi jo hieman kauempana olevaan kohteeseen, mutta saas nähdä toteutuuko tuo ajatus tänä syksynä vai joskus myöhemmin?

Ennen ruskaa – Levi

Tänäkin vuonna meillä oli mahdollisuus viettää syyskuun ensimmäinen viikko Lapissa. Kohteeksi valikoitui tällä kertaa Levi, jossa emme ole muutaman kesän lyhyitä piipahduksia lukuun ottamatta juurikaan viihtyneet.

Viime vuodesta poiketen meillä molemmilla oli nyt käytössä omat maastopyörät ja tarkoituksena viettää paljon aikaa poluilla ja pitkosilla. Tässä vaiheessa on ehkä hyvä todeta, että jos etsit tietoa Levin mtb-haasteista, niin tämä teksti ei ehkä ole sinua varten. Tai voi olla, mutta meidän käsitys maastossa pyöräilystä on ehkä vähän erilainen. :)

Kokonaiselle viikolle saatiin mahdutettua peräti viisi pyöräilypäivää:

1. päivä: Levitunturin rinteillä (6km)

Tästä päivästä ei löytynyt kuvia :) Eksyttiin liian lähelle golfkenttää ja paettiin metsään. Todettiin, että seuraavaksi päiväksi on päästävä muualle. :D

2. päivä: Levi-Muusan päivätupa – Kätkän laavu – Levi (38km)

Klassinen loman aloitus. Kesän pisin lenkki heti alkuun. Mainostin reitin pituudeksi noin puolet todellisesta. Onneksi matkassa oli edes kohtalaiset eväät ja rutkasti iloista mieltä.

Merkkisen laavulla Kätkätunturin juurella.

Näkymä Aakenustunturille ohitettu ja paluumatka Leville on alkanut.

Kätkän laavun tuntumassa oleva lähde. Pyöräiljän iloinen tervehdys.

Välipäivä

Tiistaina oltiin aika väsyneitä edellisen päivän reippailujen jälkeen. Ihan paikallaan ei sentään maltettu olla, vaan tehtiin muutaman kilometrin lenkki Levin huipulla ja rinteillä. Ja käytiin bongaamassa Joulutarinasta tuttu torppa ja talli.

Juuri valmistuneen villapaidan koekuvaukset.

Joulutarina-elokuvasta tuttu torppa alkavan ruskan värittämässä maisemassa.

3. päivä: Levi – Taalovaara – Torpannivan laavu – Utsuvaara – Levi (15km)

Makkaranpaistoharjoitus Torpannivan laavulla.

Ounasjoen kupeessa oli todella rauhallista.

Mystinen Winterland-kylä, joka kertoo ainakin siitä, että kaikki ei mene aina ihan putkeen.

4. päivä: Hetta- Pyhäkeron autiotupa – Pyhäkeron rinne – Hetta (26 km)

Torstaille luvattiin aluksi sadetta, mutta lähdettiin silti toteuttamaan minun pitkäaikaista haavetta pyöräretkestä Hetasta käsin Ounastunturiin. Vaihtoehtona meillä oli retki Pöyrisjärvelle, mutta päätettiin jättää se vielä odottamaan.

Kesällä 2017 päivittynyt Pallas-Yllästunturin kansallispuiston järjestyssääntö sallii pyöräilyn kaikilla merkityillä kesäreiteillä, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Hetasta käsin pääsee kohtuullisella vaivalla Pyhäkeron juurelle, joka on yksi Ounastunturin huipuista. Ajoimme metsäautotietä ja sorastettua polkua pitkin Pyhäkeron autiotuvalle ja sieltä noin kilometrin verran rinnettä ylöspäin. Huiputukseen jäi vielä noin 6 km lenkki kävellen. Maisemat on upeat, retkeilijöitä vähän, tunnelma rauhallinen ja ruska selkeästi eteläisempää Leviä pidemmällä. Todella keltainen päivä.

Oli myös hauskaa muistella erästä salaista viikkoa talvisessa Hetassa joskus vuosia sitten. Silloin maastopyöräreitit oli vasta suunnitelmia.

Vaeltajan risti? Sellaisen nimen se meiltä sai.

Hämmentävän keltainen kuva. Paluumatka on alkanut.

Mustavaaran metsäautotie – upeita soita ja alamäkeä kohti Hettaa.

5. päivä: Totovaaran pirtti – Haavepalo – Totovaaran pirtti (11km)

Hyvä retki huipentuu aina johonkin. Useinkaan se ei ole viimeinen päivä, mutta nyt se taatusti oli sitä. Aakenustunturin jatkeena oleva Iso Totovaara sisältää salaisuuden nimeltä Haavepalo. Olemme ohittaneet tuon opasteen monta kertaa, mutta usein hieman liian väsyneenä. Nyt päätimme mennä Haavepaloon pyörällä. Teknisin ja haastavin polku koskaan (meillä), mutta kaikki vaiva ja osumat rakkakivikossa palkittiin perillä.

Lounas napaan ennen Haavepalon tavoittelua.

Parhaat tunnelmat on taltioitu omaan mieleen, mutta jos näistä kuvista välittyy edes osa Lapin taiasta, niin hieno juttu. Meille ainakin maastossa pyöräily tuo eteen ihan uusia kohteita, joita tavoitella ja joissa käydä.